Taivalta jatkan -syntytarina

Metallileka bändi vuonna 2009
1.7.2019 tuli kuluneeksi 10 vuotta Metallilekan alkutahdeista. Halusimme jotenkin juhlistaa tätä virstanpylvästä ja päätimme tehdä erikoisjulkaisun, jossa olisi mukana myös bändin aikaisemmat jäsenet. Hetkeäkään empimättä kaikki lähtivät heti hyvin innostuneesti mukaan.

Metallileka bändin 10 v. juhlajulkaisun kokoonpano vuonna 2019

Janin sävellyskynä on viime aikoina ollut erittäin terävänä ja hyviä biisiaihioita on kertynyt kymmeniä. Niistä löysimme tarkoitukseen täydellisesti sopivan aihion, jonka rakenne mahdollisti useamman laulajan käyttämisen. Sanoituksen osalta saimme aika nopeasti yhteisen vision, että tekstin pitäisi epäsuorasti olla jonkinlainen tarina kuluneesta 10 vuodesta.

Metallilekan teksteillä on krooninen taipumus kallistua aika synkkiin maisemiin. Luonnollisesti kymmeneen vuoteen mahtuu ikäviäkin käänteitä, mutta niiden muisteleminen ei tässä yhteydessä olisi ollut tarkoituksenmukaista. Tarpeettoman synkistelyn välttämiseksi päätimme turvautua bändin ulkopuoliseen sanoittajaan. Näin myös varmistuisi, että tekstiin ei tule liian henkilökohtaisia rivejä.

Taivalta jatkan biisin sanoittaja Ali Ahovaara
Sanoittaja Ali Ahovaara
Jani oli tutustunut muiden projektiensa kautta Ilmajokiseen Ali Ahovaaraan ja päätettiin kysyä häntä avuksi. Ali vastasi myöntävästi ja lähetti ensimmäisen luonnoksen hyvin nopeasti.

Metallileka bändin 10 v. juhlajulkaisun demoäänitykset talvella 2019

Tuotanto päätettiin hoitaa siten, että kaikki valmistelivat demosessioon omia ideoita ja ne kaikki äänitettiin. Niistä pääosin Janin vetämänä pikkuhiljaa valikoitui sopivimmat palat, joiden pohjalta lopulliset äänitykset tehtiin. Rummut äänitettiin Keski-Pohjanmaan Konservatoriolla Kokkolassa, jossa Teemu oli opiskelemassa ja muut raidat Janin ja Kasperin kotistudioilla. Miksaus ja masterointi on tehty Janin kotistudiolla. Tuotanto kaiken kaikkiaan sujuin ilman vastoinkäymisiä ja suunnitellun aikataulun puitteissa.

Video kuvattiin merellisissä mökkitunnelmissa Kristiinankaupungissa. Videoon oli alunperin tarkoitus sekoittaa “arkistopätkiä” vanhoista käänteistä, mutta videon leikkausvaiheessa päätetiin säästää arkistopätkät 20-vuotisjulkaisuun. Todennäköisesti niiden arvoa osataan silloin paremmin arvostaakin.