Werivihan syntyprosessi kesti noin ½ vuotta. Biisiahioiden hidas kypsyttely ei ole mitenkään poikkeavaa Metallilekalle.
A-osan melodian ensimmäinen versio alkoi soida Teemun päässä hänen ollessa lenkillä. Puhelinta tai muuta tallennusvälinettä ei ollut mukana, niinpä juoksurytmi piti sovittaa melodiaan ettei se unohdu ennen kotia. Kotiin päästyään Teemu hyräili sen puhelimen muistiin ja soitti Janille. Heti samana iltana Teemu ja Jani jatkoivat idean kehittelyä. Alkuperäinen idea oli tehdä siitä intro, jossa kitara ja piano vuorottelevat. Sellainen versio itseasiassa jo äänitettiin kotistudiolla. Metallileka siis tekee biisit aina lähes valmiiksi kotistudiollaan, ennen kuin niitä aletaan varsinaisesti treenaamaan.
Koska kitaran ja pianon vuorottelussa oli sama sointupohja, syntyi ajatus, että mitä jos ne laittaisi päällekkäin? Studio-ohjelmilla tällaiset kokeilut on helppoja toteuttaa, ei muuta kuin copy-paste ja play. Silmänräpäyksessä kaikille oli selvää, että näin se kuuluu olla.
Tarinaideat lähtivät sinkoilemaan melankolisen A-osan soidessa taustalla loopilla. Janilla oli ollut aamulla isoveljensä kanssa jotain kinaa ja heitti laulaen ilmaan riimin ”Miksi mua veljeni vihaa”. Toiset lohduttivat, että ”Sisarusten väliset kiistat on ihan normaaleja kaikilla, älä välitä”. Tunteikas välikohtaus kuitenkin johdatteli keskustelun ihmisen pimeään puoleen. Mikä meitä oikein vaivaa? Ihminen on älykkäämpi kuin yksikään toinen eliö maapallolla, mutta toisaalta teemme jatkuvasti sellaisia julmuuksia toisillemme, mihin pahimmatkaan suurpedot eivät kykene. Jossain vaiheessa filosofointia havahduimme taustalla soivaan melodiaan. Palaset loksahtivat paikoilleen. Kautta ihmisen historian on sodittu, tapeltu ja tehty muita julmuuksia, koettu hirmutekoihin oikeuttavaa verivihaa toisiamme kohtaan.
B-osan runttausta kehitellessä Janin riimi ja melodia muotoutui merkitykseltään laaja-alaisemmaksi ”Koskaan en anteeksi saa, verivihaa”, ja se jäi sellaisenaan lopulliseen versioon.
Sanoituksien tekemiseen Metallilekalle on kehittynyt oma virtuaalinen työtapa. Sanoitukset tehdään jaetulla Google Docs tekstitiedostolla. Ensimmäisessä vaiheessa suunnitellaan tarinalle draaman kaari. Tarina kirjoitetaan kuvaillen ajatuksia ja tunnelmaa vapaana tekstinä. Samalla kypsytellään sovituksellisia asioita, eli miten musiikillisin keinoin tuetaan tarinaa. Biisin rakenne muotoutuu lähes valmiiksi tässä vaiheessa ja siitä tehdään muutaman instrumentin demo. Demoon hahmotellaan myös laulumelodia pianolla tai kitaralla soittamalla. Lopullisen tekstin runomuotoon kirjoittaminen onkin sitten helppoa, eli käytännössä sanojen ja tavujen matemaattista sovittamista rytmiin. Tähän vaiheeseen kaikilla on pilvipalvelun ansiosta tasavertaiset mahdollisuudet osallistua. Kun hyvä riimi löytyy, se tallennetaan ja jaetaan heti toisten nähtäväksi. Aluksi riimeistä voi olla useita rinnakkaisia versioita, joista pikkuhiljaa valikoituu parhaimmat. Werivihan sanoitusprosessi kesti noin 2 - 3 viikkoa.
Kitarasoolot ovat Janin oma juttu. Hän säveltää ne yksin ja myös hyvin pelottavan tuntuisella tavalla. Soittamalla monia tunteja samaa kohtaa uudelleen ja uudelleen hän vaipuu jonkinlaiseen transsin kaltaiseen tilaan. Kun hän herää seuraavana päivänä, niin hän ei enää osaa sooloa, vaan joutuu opettelemaan sen uudelleen tallenteen perusteella.
Teknisesti Weriviha on helppo biisi ja keikkakuntoon se saatiin hyvin kivuttomasti. Samoihin aikoihin eräs tapahtumajärjestäjä järjesti demokilpailun johon halusimme osallistua. Koska Kasperin ääni oli madaltunut 1 ½ oktaavia edellisistä demoista, tehtiin Werivihan silloisesta versiosta ihan kelvollinen demo omalla kotistudiolla. Demo herätti SoundCloudissa yllättävää kiinnostusta. Ainakin Amerikkalainen ja Saksalainen nettiradio nosti biisin listoilleen.
Olimme jo tehneet periaatepäätöksen kerätä kolehti ja kokeilla mennä ihan oikeaan studioon. Emme kuitenkaan olleet ihan varmoja, mikä olisi se oikea biisi, johon vaatimattomat taloudelliset resurssit uhrattaisiin. Päätimme testata Weriviha -biisiä Marrasrock 2014 bändikilpailussa. Yleisössä oli useita Metallilekan ennestään tuntevia ihmisiä. Heidän hämmentyneet reaktiot oli hauskaa seurattavaa, kun pari ensimmäistä minuuttia kului pianon, kaikukitaran ja rytmimunan tahdissa. Kun biisin loputtua aplodit eivät meinanneet loppua, ja kun vielä tuomaritkin palkitsivat meidät kilpailun voitolla, niin päätös oli valmis.
Joulun aika käytettiin ankaraan treenaamiseen. Päätettiin porukalla, että kallista aikaa studiossa ei tuhlata virheiden paikkailuun. Treenauksessa keskityttiin pieniin yksityiskohtiin, ja mm. soolon jälkeinen hetkellinen tunnelman rauhoittaminen muotoutui lopulliseksi silloin.
Äänitys tehtiin Deerhouse Studiolla Tampereella, äänittäjänä ja miksaajana toimi Juhan (meidän live-miksaajamme) suosittelemana/suostuttelemana Henri Virsell. Henrin rauhallinen ja varmaotteinen työtapa sopi meille täydellisesti. Esim. kitararaidat ovat suoria ottoja ilman kikkailua ja niissä on juuri sellaista ilmavuutta, jota emme kotistudiollamme ole koskaan tavoittaneet. Mitään steriiliä täydellisyyttä emme edes halunneet hakea. Meille oli tärkeää, että studioversiossa säilyy live-tunnelma. Käytännössä suurin ero live- ja studioversion välillä on kertojen miksauksessa. Teemun ja Janin äänet ovat studioversiossa aika alhaalla. Aluksi se jopa tuntui hieman tuhlaukselta, mutta nyt jälkeenpäin ymmärrämme myös itse siinä piilevän koukun. Kasperin ja Juhon laulun kontrasti korostuu nyt todella hienolla tavalla. Kiitos tästä oivalluksesta kuuluu Henrille.